Laukon kartanon satumaiseen keikkapuistoon torstaina 18. heinäkuuta palaava Ellinoora on poikkeuksellisen valovoimainen live-esiintyjä, jonka konsertit saavat ihon kananlihalle ja suupielet hymyyn.
Vertaistansa hakevan laulaja-lauluntekijän megalomaanisiin radiohitteihin lukeutuvat Dinorauruksii, Elefantin paino, Bäng bäng typerä sydän, Leijonakuningas ja Matkalla.
Ellinoora on ehtinyt julkaista kolme menestysalbumia. Viimeinen Romantikko (2021) palkittiin Vuoden albumina Emma Gaalassa. Samalla Ellinoora vastaanotti myös Vuoden Pop- ja Vuoden Artisti-Emmat.
Vuonna 2022 Ellinoora duetoi maailman suurimman poptähden Ed Sheeranin kanssa. Samana syksynä hän tähditti Mestarit -kiertuetta yhdessä Kaija Koon, Jenni Vartiaisen ja Paula Vesalan kanssa.
Kuluneen vuoden aikana Ellinoora on valloittanut uusia yleisöjä niin juhlakiertueella kuin Vain elämää -tv-sarjassa. Kevään radiosoitossa kiirii Samuli Putron kanssa tehty loistava duetto Osuma.
Ovet: klo 12.00
Showtime: klo 18.30
Kesto: n. 70 min.
Saavuthan viimeistään tuntia ennen tapahtuman alkua.
Laukon Kesän tapahtumat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan seurassa sallitulla katsomoalueella.