Liikkuva Vesilahti

Hankkeen tavoitteena on Vesilahtelaisten lasten ja nuorten liikunnallisen elämäntavan edistäminen. Hankkeessa luodaan innostavia ja toiminnallisia liikkumis- ja oppimisympäristöjä sekä tuetaan liikunnallista toimintakulttuuria parantamalla liikunnan olosuhteita sekä tarjoamalla neuvontaa, tukea ja virikkeitä. Hankkeella halutaan aktivoida eri yhteisöt osallistumaan ja toimimaan fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi sekä kehittämään yhteistyössä elintapaohjauksen ja liikuntaneuvonnan palveluita, hyödyntäen Move! mittauksista saatua tietoa. 

Hankkeella edistetään ja lisätään välituntiliikuntaa sekä koulupäivän aikaista liikkumista yhteistyössä koulujen kanssa. Oppilaita kuullaan ja osallistetaan hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa. Hankkeen tavoitteena on myös innostaa oppilaita omatoimiseen liikkumiseen sekä edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta liikkumisessa, luomalla erilaisia liikunnallisia toimintaympäristöjä lasten, nuorten ja perheiden helposti saavutettaville paikoille, kuten koulujen läheisyyteen.  

Liikkuva Vesilahti hankkeessa lisätään koulujen, kunnan eri toimialojen sekä palveluntarjoajien välistä yhteistyötä. Hankkeen kesto on 1.8.2024-30.6.2025. Projektipäällikkönä Liikkuva Vesilahti -hankkeessa toimii Tiina Hakio. 

”Liikunta on ollut minulle työ, harrastus ja elämäntapa viimeiset 25 vuotta. Olen toiminut yrittäjänä liikunnan- ja hyvinvoinninalalla 18 vuotta. Viimeiset 3,5 vuotta olen työskennellyt hankkeiden parissa; Harrastamisen Suomen malli, Etsivän harrastustoiminnan -pilottihanke sekä koulujen kerhotoiminnan edistäminen. On ilo olla mukana lisäämässä Vesilahtelaisten lasten ja nuorten liikunnallista elämäntapaa Liikkuva Vesilahti hankkeessa”, kertoo Tiina Hakio.

Ota yhteyttä

Hakio Tiina

Projektipäällikkö, Liikkuva Vesilahti -hanke

040 571 0973

tiina.hakio@vesilahti.fi

Huhtatie 7, 37470 Vesilahti

arrow_upward