Koulut ja toiminta
Vesilahden yhtenäiskoulu, Kirkonkylä
Vesilahden yhtenäiskoulu, Kirkonkylä
Vesilahden yhtenäiskoulu on yli 400 oppilaan koulu. Esi- ja perusopetusta annetaan luokille 0-9 sekä luokkamuotoista erityisopetusta luokille 1-9.
Osoite: Koulutie 2 37470, Vesilahti
Kerhotoiminta
Yhtenäisyyskoululla järjestetään maksuton aamukerho niille oppilaille, jotka joutuvat tulemaan aamulla koululle paljon ennen koulutuntien alkua. Mikäli ryhmään mahtuu, myös muiden luokkien oppilaat ovat tervetulleita aamukerhoon. Ryhmään otetaan kuljetusoppilaiden lisäksi ensisijaisesti luokkien 1.-2. oppilaita.
Ilmoita lapsesi jo heti syksyllä aamukerhoon. Ilmoita samalla ne viikonpäivät, joina lapsi osallistuu kerhoon. Voit ilmoittaa lapsesi aamukerhoon myös myöhemmin lukukauden aikana, mikäli ryhmä ei ole jo täyttynyt.
Aamukerhon ohjaajina toimivat koulunkäynninohjaajat.
Vanhempaintoimikunta
Toiminta-ajatus
Vanhempaintoimikunta on tärkeä osa kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Toimikunnan tehtävänä on toimia ajatusten ja ideoiden välittäjänä kodin ja koulun välillä. Toimintaan kuuluu myös mm. erilaisten teemapäivien ja virkistystoimintojen suunnittelua ja järjestämistä. Perustana ovat aiemmin muotoutuneet hyvät toimintatavat, joita pyritään kehittämään edelleen.
Vanhempaintoimikunnan jäsenet
Jokaiselta luokalta valitaan syksyn vanhempainilloissa yksi huoltaja varsinaiseksi jäseneksi ja yksi varajäseneksi. Jos haluat tukea vanhempaintoimikunnan toimintaa, voit laittaa tukesi myös suoraan vanhempaintoimikunnan tilille. Kaikki vanhempaintoimikunnan varat käytetään oppilaiden hyväksi. Olet tervetullut mukaan vanhempaintoimikunnan toimintaan ja kokouksiin, olitpa jäsen, varajäsen tai muuten vaan asiasta kiinnostunut vanhempi.
Vanhempaintoimikunta
Katriina Nylund, 040 727 8679
yhtenaiskoulun.vanhemmat@gmail.com
Vanhempaintoimikunta/ FI47 5511 3620 0054 18
Ota yhteyttä
Härkönen Päivi
rehtori, Vesilahden yhtenäiskoulu
Koulutie 2, 37470 Vesilahti
Narvan koulu, Narva
Narvan koulu, Narva
Narvan koulu on yli 100 oppilaan kyläkoulu. Opetusta annetaan luokilla 0-6.
Osoite: Kestintie 2 B 37370, Vesilahti
Vanhempainyhdistys
Narvan koulun vanhempainyhdistyksen toiminnan tarkoitus on tukea sekä Narvan koulun että sen oppilaiden toimintaa mm. luokka- ja uintiretkiä. Yhdistyksen perinteenä on ollut vuosittain luovuttaa kaksi Reilu kaveri -stipendiä, toinen tytölle ja toinen pojalle. Keväästä 2022 alkaen perinnettä on uudistettu siten, että kyseiset stipendit jaetaan jokaiselle vuosiluokalle. Stipendien saajiksi koulun oppilaat äänestävät ne, jotka täyttävät parhaiten Reilu kaveri -kriteerit. Tämän lisäksi vanhempainyhdistys luovuttaa koulumenestys-stipendin 6.luokan parhaan keskiarvon omaavalle oppilaalle.
Toimintansa vanhempainyhdistys rahoittaa erilaisin varainkeruutempauksin, esimerkkeinä mainittakoon pesuainemyynti ja pikkujoulu- sekä vappujuhlat oppilaille. Yhdistyksen toiminta perustuu jäsentensä eli Narvan koulun oppilaiden vanhempien haluun tuottaa lapsille elämyksiä sekä tukea ja toteuttaa oppilaiden itse suunnittelemia ja budjetoimia retkiä.
Vanhempainyhdistys tiedottaa toiminnastaan ja järjestämistään tapahtumista pääasiallisesti Wilman kautta, mutta myös Facebook -sivullaan ”Narvan koulun vanhempainyhdistys”.
Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaan!
Narvan koulun vanhempainyhdistys
Nina Kortesmaa
narvankoulunvanhemmat@gmail.com
Tilinro OP FI36 5511 0520 0039 56
Ota yhteyttä
Hietakangas Jussi
rehtori, Narvan koulu ja Ylämäen koulu
Ylämäen koulu, Koskenkylä
Ylämäen koulu, Koskenkylä
Vesilahden Ylämäen koulu on alle 100 oppilaan kyläkoulu, jossa opetusta annetaan luokille 0-6.
Osoite: Koulumäentie 30 37420, Vesilahti
Koulun kerhotoiminta
Nuorisotoimen järjestämä liikuntakerho on koululla keskiviikkoisin klo 15-16.
Vanhempainyhdistys
Toiminta-ajatus
Vanhempaintoimikunta on tärkeä osa kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Ylämäen koulun vanhempainyhdistys on perustettu keväällä 2009. Toimikunnan tehtävänä on toimia ajatusten ja ideoiden välittäjänä kodin ja koulun välillä. Toimintaan kuuluu myös erilaisten teemapäivien, virkistystoimintojen yms. suunnittelua ja järjestämistä oppilaille, vanhemmille ja opettajille. Perustana ovat aiemmin muotoutuneet hyvät toimintatavat, joita pyritään kehittämään edelleen.
Vanhempainyhdistyksen jäsenet
Toimikunta ei tarvitse hallitusta tai virallisia jäseniä, mutta aktiivisia vanhempia on mukana lukuvuodesta riippuen 10-20. Mitä enemmän mukana on porukkaa, sitä enemmän saadaan aikaiseksi! Toimikunnan toimintaan pääsee mukaan matalalla kynnyksellä ilman kannatusmaksua. Jos haluat kuitenkin tukea vanhempaintoimikunnan toimintaa, voit laittaa tukesi suoraan vanhempaintoimikunnan tilille. Kaikki vanhempaintoimikunnan varat käytetään oppilaiden hyväksi. Ylämäen koulun vanhempainyhdistyksen kannatusjäseneksi voit liittyä maksamalla kannatusmaksun 20 € vanhempainyhdistyksen tilille.
Ylämäen koulun vanhempainyhdistys
Tilinro FI35 5511 3620 0033 06
Ota yhteyttä
Hietakangas Jussi
rehtori, Narvan koulu ja Ylämäen koulu
Hyvä tietää
Työ- ja loma-ajat
Työ- ja loma-ajat
Lukuvuosi 2024-2025
Syyslukukausi ke 7.8.2024 - pe 20.12.2024 (92 työpäivää)
Syysloma (viikko 42) 14.-20.10.2024
Joululoma 21.12.2024 - 6.1.2025
Kevätlukukausi ti 7.1.2025 - la 31.5.2025 (95 työpäivää)
Talviloma (viikko 9) 24.2. - 2.3.2025
Pääsiäisloma 17.4. - 21.4.2025 (kiirastorstai vapaa)
Helatorstai 29.5.2025
Lukuvuosi 2025-2026
Syyslukukausi ke 6.8.2025 – la 20.12.2025
Syysloma 13.–17.10.2025
Joululoma 21.12.2025–6.1.2026
Kevätlukukausi ke 7.1.2026 – la 30.5.2026
Talviloma 23.2.–27.2.2026
Pääsiäisloma (kiirastorstai vapaa) 2.4.–6.4.2026
Vapunpäivä (vapaa) perjantai 1.5.2026
Helatorstai (vapaa) 14.5.2026
Kesäloma 31.5.–5.8.2026
Lukuvuosi 2026-2027
Syyslukukausi to 6.8.2026 – pe 18.12.2026
Syysloma 12.10.–16.10.2026
Joululoma 19.12.2026–10.1.2027
Kevätlukukausi ma 11.1.2027 – la 5.6.2027
Talviloma 1.3.–5.3.2027
Pääsiäisloma (kiirastorstai vapaa) 25.3.–29.3.2027
Helatorstai (vapaa) 6.5.2027
Kesäloma 6.6.–8.8.2027
Poissaolokäytännöt
Poissaolokäytännöt
Ilmoita poissaolosta ja sen syystä heti samana aamuna kouluun Wilman kautta tai muulla lapsen opettajan kanssa sovitulla tavalla.
Kouluun kiinnittymisen tukeminen ja poissaolojen ennaltaehkäisy ja seuranta
Vesilahdessa on luotu suunnitelma läsnäolon tukemiseen ja poissaolojen ennaltaehkäisyyn ja seurantaan. Malli perustuu opetussuunnitelmaan ja perusopetuslain pykälään 26: ”Opetuksen järjestäjän tulee ennaltaehkäistä perusopetukseen osallistuvan oppilaan poissaoloja sekä seurata ja puuttua niihin suunnitelmallisesti”.
Linkki suunnitelmaan Kouluun kiinnittymisen tukeminen ja poissaolojen ennaltaehkäisy ja seuranta.
Muut poissaoloanomukset ”Oppilaan tilapäinen vapauttaminen koulunkäynnistä” -lomakkeella
- 1-5 koulupäivän pituisen loman myöntää luokanopettaja tai luokanvalvoja.
- 6 – 20 koulupäivän pituisen loman myöntää rehtori.
- Yli 20 koulupäivän pituisen loman myöntää sivistysjohtaja.
- Palauta täytetty lomake luokanopettajalle tai luokanvalvojalle.
- Ilmoita anotusta lomasta etukäteen keittiölle, jos lapsellasi on erityisruokavalio.
- Ilmoita anotusta lomasta etukäteen myös liikennöitsijälle, jos lapsesi on koulukyydityksessä.
Muut poissaoloanomukset ”Oppilaan tilapäinen vapauttaminen koulunkäynnistä” -lomakkeella
- 1-5 koulupäivän pituisen loman myöntää luokanopettaja tai luokanvalvoja.
- 6 – 20 koulupäivän pituisen loman myöntää rehtori.
- Yli 20 koulupäivän pituisen loman myöntää sivistysjohtaja.
- Palauta täytetty lomake luokanopettajalle tai luokanvalvojalle.
- Ilmoita anotusta lomasta etukäteen keittiölle, jos lapsellasi on erityisruokavalio.
- Ilmoita anotusta lomasta etukäteen myös liikennöitsijälle, jos lapsesi on koulukyydityksessä.
Koulujen lukuvuosisuunnitelma
Koulujen lukuvuosisuunnitelma
Koulujen lukuvuosisuunnitelma sisältää
- koulujen perustiedot
- tietoja koulujen henkilökunnasta
- koulujen toimintaperiaatteet
- tietoja koulujen yleisistä järjestelyistä
- tietoja oppilaan kasvun ja oppimisen tuesta
- tietoja opetusjärjestelyistä
Tutustu tästä:
Vesilahden kunnan esi- ja perusopetuksen lukuvuosisuunnitelma 2024-2025.
Koulutapaturmat ja vakuutukset
Koulutapaturmat ja vakuutukset
Kouluilla ja päiväkodeilla on ryhmätapaturmavakuutus, josta korvataan tapaturmista aiheutuvia kuluja. Koulussa, koulumatkalla ja päiväkodissa tapahtuvat loukkaantumiset voidaan korvata sekä lapsen omasta että koulun tai päiväkodin ryhmätapaturmavakuutuksesta. Tapaturman tai vahingon sattuessa tehdään aina vahinkoilmoitus. Vahinkoilmoituksen tekee koulun tai päiväkodin henkilökunta. Koulun tai päiväkodin vakuutuksesta kannattaa hakea korvausta, vaikka olisi ensin tehnyt vahinkoilmoituksen lapsen omasta vakuutuksesta.
Vesilahden kunnan ryhmätapaturmavakuutus on Op-Pohjolassa.
Kodin ja koulun yhteistyö
Kodin ja koulun yhteistyö
Jokaisella luokalla on ainakin yksi luokkakohtainen vanhempainilta lukuvuodessa, joista opettajat ilmoittavat erikseen. Opettajan, oppilaan ja huoltajan/huoltajien välinen keskustelu kouluasioista järjestetään ainakin kerran lukuvuodessa.
Koulun tapahtumiin kotiväki on tervetullutta. Arjesta saa parhaan käsityksen poikkeamalla seuraamassa oppitunteja tai keskustelemalla kasvokkain luokanopettajan tai -valvojan kanssa.
Opetus- ja toimintasuunnitelmat
Opetus- ja toimintasuunnitelmat
Esiopetuksen opetussuunnitelma.
Perusopetuksen opetussuunnitelma.
Perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit paikallisesti.
Oppiaineiden tavoitteet, sisällöt ja arviointikriteerit vuosiluokilla 1-2.
Oppiaineiden tavoitteet, sisällöt ja arviointikriteerit vuosiluokilla 3-6.
Perusopetuksen arvosanakriteerit kuudennen vuosiluokan päätteeksi.
Sähköinen oppimisympäristö
Sähköinen oppimisympäristö
Koulut hyödyntävät tieto- ja viestintäteknologian (TVT) sekä sosiaalisen median mahdollisuuksia oppimisessa ja opetuksessa uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Kaikessa tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntävässä oppimisessa korostetaan vuorovaikutusta sekä yhteistoiminnallista oppimista. Vesilahden kaikilla kouluilla on Oppilaiden TVT-taitojen vuosiluokkaistaminen 2018 -suunnitelma, joka perustuu seutukunnan tieto- ja viestintätekniikan strategiaan.
Kirjaudu palveluun
Reppu-oppimisympäristöarrow_right_alt
Reppu on perusopetuksen käytössä oleva sähköinen Moodle-oppimisympäristö, johon oppilaat kirjautuvat koulusta saamillaan tunnuksilla.
Office 365 -pilvipalveluarrow_right_alt
Office 365 -pilvipalvelut laajentavat oppimisympäristöä ja mahdollistavat oppimisen ja opitun näkyväksi tekemisen. Office 365- pilvipalvelussa voidaan luoda, tallentaa, jakaa ja kommentoida monipuolisia dokumentteja sekä tehdä ryhmätöitä ja toteuttaa erilaisa oppimisprojekteja.
Kielipolku
Kielipolku
- Vesilahden kunnassa ensimmäinen vieras kieli (A1) on englanti, joka alkaa kaikille oppilaille ensimmäisellä luokalla.
- Neljännellä luokalla on mahdollista aloittaa vapaaehtoisena kielenä (A2-kieli) joko saksa tai ranska. Kunnassamme ryhmän vähimmäiskoko on 12 oppilasta ja vapaaehtoinen A2-kieli on oppilaille ylimääräinen aine vuosiluokilla 4-9.
- Toisen kotimaisen kielen ruotsin opiskelu (B1-kieli) aloitetaan uuden opetussuunnitelman mukaisesti kuudennella luokalla.
- Kahdeksannella luokalla on mahdollista valita saksa, ranska tai espanja (B2-kieli) valinnaisaineeksi.